Mater

Mater
Kööpenhaminassa vuonna 2006 perustettu Mater on vihreän teknologian edelläkävijä, jonka toimintaa ohjaavat kestävä kehitys ja kiertotalousajattelu. Yrityksen tavoitteena on ollut sen perustamisesta alkaen inspiroida maailmanlaajuista muotoiluyhteisöä ja kannustaa ihmisiä kestävämpiin tekoihin arjessa. Tanskalaisyritys tekee yhteistyötä sekä tunnettujen että uusien muotoilulupauksien kanssa luodakseen ajattomia huonekaluja vastuullisesti.
Tuotannossaan huipputeknologiaa hyödyntävä Mater kehittää jatkuvasti uusia valmistustekniikoita ja jätemateriaaleja, joiden avulla voidaan luoda enemmän vähemmästä. Esimerkiksi vuonna 2019 lanseeratun Ocean-ulkokalustesarjan valmistuksessa on käytetty merestä kerättyjä vanhoja kalastusverkkoja, jotka pestään, silputaan ja jalostetaan pelleteiksi ennen kuin ne muunnetaan laadukkaiksi tuoleiksi ja pöydiksi. Samainen tuoteperhe sai jatkoa vuonna 2021 vihreistä kalusteista, joiden valmistuksessa hyödynnetään kalastusverkkojen sijaan Carlsbergin kierrätettyjä oluttynnyreitä. Yksi tuoli sisältää 1400 grammaa muovijätettä, joka vastaa peräti neljää muovista oluttynnyriä.