2-istuttavat sohvat

Sivun alkuun

Pieneen tilaan sopiva 2:n istuttava sohva

Kaksipaikkainen sohva on kompaktin kokoinen sohva, joka sopii myös pieniin olohuoneisiin tai sen voi yhdistää osaksi isompaa sohvaryhmäkokonaisuutta tilavassa olohuoneessa. Pienikokoinen sohva mahtuu olohuoneen lisäksi kodin muihin tiloihin sohvaksi, kuten makuuhuoneeseen tai kotitoimistoon, Kahden istuttavia sohvia on saatavilla myös vuodesohvana, jolloin se on mainio sohvavalinta esimerkiksi vierashuoneeseen.

Minkä kokoinen on 2-hengen sohva?

Kahden istuttavat sohvat ovat yleensä leveydeltään korkeintaan 180 cm. Kahden hengen sohvalle mahtuu nimensä mukaisesti istumaan mukavasti kaksi henkilöä. Kaksipaikkaisten sohvien istuinsyvyys ja -korkeus vaihtelevat sohvan tyylistä ja mallista riippuen, joten saman levyisissäkin sohvissa voi olla kokoeroja kokonaismittojen suhteen.

Valitse pieni sohva käyttötarkoituksen mukaan

Kaksipaikkaisia sohvia yhdistää pieni koko, mutta muuten sohvien materiaaleissa, toiminnallisuuksissa ja väreissä on laajasti valinnanvaraa. Sohvan valinnassa kannattaa miettiä tilaan ja käyttötarkoitukseen sopiva verhoilumateriaali, ja ottaa huomioon esimerkiksi lemmikki- ja lapsiperheissä kankaan kulutuksenkesto ja puhdistettavuus. Kaksipaikkaisia sohvia on saatavilla myös vuodesohvina, joten jos varavuoteelle on toisinaan tarvetta, 2-hengen sohvan voi hankkia myös levitettävänä sohvana. Kahden istuttavissa sohvissa on myös värivaihtoehtoja laidasta laitaan. Vepsäläisen valikoimista löydät mm. vihreät sohvat, siniset sohvat, ruskeat sohvat, beiget sohvat, mustat sohvat sekä nahkasohvat ja samettisohvat.