Remppa vai muutto Suomi: Viherkasvit tilanjakajiksi ja jumppapallo tuoliksi – näin saat nätin työtilan pieneenkin kotiin

Nokkeluus ja muuntautumiskykyiset kalusteet pelastavat etätyöläisen arjen. Vepsäläisen sisustussuunnittelija kertoo parhaat vinkkinsä rauhallisen työtilan luomiseksi kotiin.

Tutustu Remppa vai muutto Suomen -kohteisiin

MVR_tyohuone.jpg

Etätyöläisyys on tullut jäädäkseen, antaahan se elämään paljon tervetullutta joustoa. Syksyn Remppa vai muutto Suomi -ohjelmassa kodin työpistehaasteita on lähdetty ratkomaan hyvin erilaisin tavoin.

Vepsäläisen sisustussuunnittelija Piia Konttinen on huomannut, että kotityöpisteet tuovat kodin arkeen uusia haasteita. Yksi ongelma on ylitse muiden.

Suurin haaste on työpisteen rauhoittaminen. Usein perhe pyörii kotona samaan aikaan, ja työrauhaa on vaikea järjestää.

Erilliseen työhuoneeseen ei läheskään joka kodissa ole mahdollisuutta. Joskus käy niin, että kun kotia katselee uusin silmin, sieltä keksii rauhallisen sopen työpisteelle esimerkiksi portaiden alta.

Kattoon kiinnitetyillä verhoilla voi rajata työpisteen kätevästi muusta tilasta. Myös isot viherkasvit ovat hyviä tilanjakajia!

On myös muita keinoja: rauhallisen työpisteen rakentaminen onnistuu toimistoilta tutuilla tilanjakajilla ja muunneltavilla kalusteilla, jotka ovat myös kauniita katsella.

Työtilan voi erottaa muusta huoneesta akustoivalla seinäkkeellä tai siirrettävällä tilanjakajalla. Esimerkiksi Vitran pyörillä liikuteltavaa Dancing Wall -seinäkettä on helppo siirrellä kotona eri tarkoituksiin.

Akustoivia seinäkkeitä löytyy puolestaan BoConceptin ja Woodnotesin mallistoista. Ammattilaiselta löytyy muitakin kikkoja.

Jaa tilaa näillä tuotteilla:

Lisää vinkkejä kotitoimistoon
Tarjous
Circles-hylly, mattamusta
Calligaris
Circles-hylly
mattamusta
513,00 € 603,00 €
Tilattavissa
Tarjous
The Botanic Shelf -hylly, musta/musta, K 115 cm
Adea
The Botanic Shelf -hylly
musta/musta, K 115 cm
5 vaihtoehtoa
1012,00 € 1190,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Aalto Säleseinä 100, lakattu mänty
Artek
Aalto Säleseinä 100
lakattu mänty
2189,00 € 2575,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Muse-hylly, valkoöljytty tammi, K 140 cm
Gazzda
Muse-hylly
valkoöljytty tammi, K 140 cm
2 vaihtoehtoa
1352,00 € 1590,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Compile-hylly, flint, mustat jalat
Montana
Compile-hylly
flint, mustat jalat
239 vaihtoehtoa
881,00 € 1037,00 €
Tilattavissa

MVR_tyohuone_2.jpg

Työtuoli voi olla kaunis

Rauhan lisäksi etätyöläiset ovat kertoneet kaipaavansa parempaa ergonomiaa. Etätyö on yleensä istuen tehtävää toimistotyötä, jolloin katseet kääntyvät tuolin ja pöydän säätöihin.

Ergonomiaongelmat on onneksi ratkaistavissa oikeanlaisilla työpöydillä ja työtuoleilla. Työtuolia on hyvä voida säätää monipuolisesti. Pöytääkin pitäisi pystyä nostamaan ja laskemaan.

Työssään Piia on huomannut, että moni karsastaa aluksi työtuolia, jossa on kymmeniä erilaisia säätöjä. Sellaista ei haluttaisi hankkia kotiin, koska ”työtuolit ovat rumia”.

Kaikki työtuolit eivät ole rumia! Esimerkiksi Vitran työtuoleissa ulkonäkö ja ergonomia kohtaavat erityisen hyvin. Tuolit sisältävät kaikki tarvittavat säädöt, ja niiden istuinmukavuus on huippuluokkaa. Silti ne ovat hyvin esteettisiä, hän kertoo. Useilla valmistajilla on perinteisten työtuolien lisäksi työtuoliversio ruokapöydäntuoleista. Esimerkiksi BoConceptilla, Fritz Hansenilla, Calligariksella on säädettäviä ja sekä pyörillä että käsinojilla varustettuja työtuoliversioita, jotka eivät näytä perinteisiltä työtuoleilta.

Myös sähköpöytä on tärkeä ergonomian lisääjä. Toisin kuin usein luullaan, myös siroja sähköpöytiä on saatavilla. Esimerkiksi Topluxilla on hyvä valikoima pieniä säädettäviä läppäripöytiä.

Kauniita ja käytännöllisiä työtuoleja

Tarjous
Adelaide-työtuoli, musta
BoConcept
Adelaide-työtuoli
musta
5 vaihtoehtoa
373,00 € 439,00 €
Vain 1 kpl varastossa
Tarjous
New York -työtuoli, Ekos-nahka valkoinen
Connubia
New York -työtuoli
Ekos-nahka valkoinen
2 vaihtoehtoa
411,00 € 483,00 €
Varastossa
Tarjous
New York -työtuoli, Ekos-nahka musta
Connubia
New York -työtuoli
Ekos-nahka musta
2 vaihtoehtoa
411,00 € 483,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Einara-työtuoli, vaaleanharmaa
Kave Home
Einara-työtuoli
vaaleanharmaa
2 vaihtoehtoa
175,00 € 206,00 €
Varastossa
Tarjous
Jenna-tuoli, vaaleanharmaa chenille-kangas
Kave Home
Jenna-tuoli
vaaleanharmaa chenille-kangas
3 vaihtoehtoa
153,00 € 180,00 €
Varastossa
Tarjous
Form-työtuoli käsinojilla, warm grey / kromi
Normann Copenhagen
Form-työtuoli käsinojilla
warm grey / kromi
12 vaihtoehtoa
485,00 € 570,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Form-työtuoli käsinojilla, vihreä/kromi
Normann Copenhagen
Form-työtuoli käsinojilla
vihreä/kromi
12 vaihtoehtoa
485,00 € 570,00 €
Vain 1 kpl varastossa
Tarjous
Leiv-istuinpallo, mustard, ø 60–65 cm
VLUV
Leiv-istuinpallo
mustard, ø 60–65 cm
6 vaihtoehtoa
94,00 € 110,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Leiv-istuinpallo, royal blue, ø 60–65 cm
VLUV
Leiv-istuinpallo
royal blue, ø 60–65 cm
6 vaihtoehtoa
94,00 € 110,00 €
Vain 1 kpl varastossa
Tarjous
Leiv-istuinpallo, black, ø 60–65 cm
VLUV
Leiv-istuinpallo
black, ø 60–65 cm
6 vaihtoehtoa
94,00 € 110,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Sova-istuinpallo, salmon, ø 60–65 cm
VLUV
Sova-istuinpallo
salmon, ø 60–65 cm
3 vaihtoehtoa
111,00 € 130,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Stov-istuinpallo, concrete, ø 60–65 cm
VLUV
Stov-istuinpallo
concrete, ø 60–65 cm
5 vaihtoehtoa
111,00 € 130,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Stov-istuinpallo, pebble, ø 60–65 cm
VLUV
Stov-istuinpallo
pebble, ø 60–65 cm
5 vaihtoehtoa
111,00 € 130,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Stov-istuinpallo, petrol, ø 60–65 cm
VLUV
Stov-istuinpallo
petrol, ø 60–65 cm
5 vaihtoehtoa
111,00 € 130,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Varm-istuinpallo, chianti, ø 60–65 cm
VLUV
Varm-istuinpallo
chianti, ø 60–65 cm
107,00 € 126,00 €
Vain 2 kpl varastossa

Vepsalainen_työhuone_sisustusidea.jpg

Pienen tilan niksit

Pienissä tiloissa korostuvat monikäyttöisten ja muuntautumiskykyisten kalusteiden tarve. Esimerkiksi Made by Choicen kompakti ja kohtuuhintainen Fem-työpöytä on oivallinen sivupöytä kodin muihin tiloihin, jos ja kun työpöydälle ei ole enää tarvetta. Myös Femin työskentelykorkeutta on helppo vaihdella levyä siirtämällä.

Myös työpöydän sotkut häiritsevät pienissä tiloissa enemmän, sillä ne ovat koko ajan silmillä.

Olennainen asia tilassa kuin tilassa on saada työt piiloon päivän päätteeksi, jotta niistä irtautuminen myös onnistuisi. Toisin sanoen työpöydän olisi hyvä olla siisti, jotta se näyttäisi mahdollisimman vähän työpöydältä. Tähän auttaa työpisteen vieressä oleva säilytystila, minne työromut voi laittaa. Esimerkiksi String-hyllyjärjestelmässä säilytystilan määrän voi päättää omien tarpeiden mukaan ja sijoittaa haluamallaan tavalla.

Hyvä ratkaisu pienen tilan pulmiin on myös Adea Smartworkin Fokus-kaappi, joka kätkee sisäänsä korkeussäädettävän työtason ja säilytystilan näytölle ja koneelle. Työt ja paperisälä ovat poissa silmistä vain parilla kaapinoven heilautuksella.

Työpöytiä, joissa on säilytystilaa:

Lisää vinkkejä kotitoimistoon

Vepsalainen_tyohuone_string_kokolevea.jpg

Johdot järjestykseen

Johdot ovat murheenkryyni monessa kodin tilassa. Työtilaan on tarjolla hyviä ratkaisuja johtojen hallintaan: Työpöydissä on johtojen läpivientiratkaisuja ja johtokouruja, jotka helpottavat johtojen asettelua ja vientiä pistokkeeseen. Lisäksi pöytiin on mahdollista saada lisävarusteina pistokkeita- ja USB-portteja, jolloin pöydästä menee vain yksi yhteinen johto pistokkeeseen.

Näitä lisävarusteita on usein totuttu näkemään toimistoissa, mutta niihin kannattaa satsata myös kotona.

Mutta mikä on sellainen toimistopuolelta tuttu juttu, mitä kannattaisi hyödyntää myös kodin etätyöpisteessä?

Kangasverhoiltu jumppapallo on loistavaa vaihtelua työtuolille myös kotioloissa eikä ole edes kovin kallis sijoitus. Vepsäläiselläkin on VLUVin palloa myynnissä vaikka kuinka monessa värissä. Lapsetkin tykkäävät!

Hieman erilaisia työtuoleja:

Lisää vinkkejä kotitoimistoon
Tarjous
Leiv-istuinpallo, mustard, ø 60–65 cm
VLUV
Leiv-istuinpallo
mustard, ø 60–65 cm
6 vaihtoehtoa
94,00 € 110,00 €
Vain 2 kpl varastossa
Tarjous
Saddle 1 -työtuoli, musta
Toplux
Saddle 1 -työtuoli
musta
2 vaihtoehtoa
146,00 € 172,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Rookie-työtuoli, vaaleanharmaa/valkoinen
Vitra
Rookie-työtuoli
vaaleanharmaa/valkoinen
2 vaihtoehtoa
466,00 € 548,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Beetle-työtuoli, black/musta
Gubi
Beetle-työtuoli
black/musta
4 vaihtoehtoa
297,00 € 349,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Masculo-tuoli, Hot Madison -kangas musta
Gubi
Masculo-tuoli
Hot Madison -kangas musta
849,00 € 999,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Sova-istuinpallo, toffee, ø 60–65 cm
VLUV
Sova-istuinpallo
toffee, ø 60–65 cm
3 vaihtoehtoa
111,00 € 130,00 €
Tulossa varastoon
Tarjous
Håg Capisco 8106 -työtuoli
Toplux
Håg Capisco 8106 -työtuoli
1741,00 € 2048,00 €
Tilattavissa
Tarjous
Allstar-työtuoli, musta/musta
Vitra
Allstar-työtuoli
musta/musta
930,00 € 1094,00 €
Tilattavissa


Lue lisää vinkkejä työhuoneen sisustamiseen

Tilaa Vepsäläinen Sisustamo -uutiskirje

Varaa aika sisustussuunnittelijalle